Tein lomani aikana päätöksen lopettaa Cheap Thrills-blogini ;O(
Kahden blogin päivittäminen on työlästä ja toisaalta turhaa koska usein bongatessani itseäni kiinnostavan jutun olen joutunut pähkäilemään kumpaan blogiin sen raaskisi tunkea?
Niinpä pakersin tunnin ja siirsin tärkeimmät (lue:ZQ-jutut) Field of Poppies-blogini arkistoon ja pistän CT-blogin telakalle pysyvästi.
Tämä tarkoitaa että FOP-blogiin ilmestyy nyt aika ajoin enemmän julkkisjuttuja jos katson sen sen arvoiseksi että viitsin sen postata. Eli FOP-blogin jutut vähän monipuolistuvat ja tulevat samalla VIELÄ enemmän huuhaa-linjaa muistuttaviksi, mun blogi joten minä päätän ;O)
Samalla kuitenkin olen joutunut Tumblr.com:in syviin syövereihin ja sinne olen avannut kuva/hajatelma-sivun nimellä Cheap Thrills. Kyseessä ei ole blogi eikä mikään luovuutta tihkuva sivusto vaan osoitukseni lempiaihettani eli kauniita kuvia kohtaan. Tumbrl on minulle pääasiassa kuvien lähde, olen monella kuva-listalla joten poimin mielialani mukaan kuvia Tumblr-sivulleni itselleni muistoksi ja muita ilahduttamaan. Sieltä löytyy omia tekeleitäni ja ottamiani kuvia mutta myös PALJON ZQ-kamaa ja muuta hauskaa.
Siellä kannattaa siis silloin tällöin käydä jos rakastat kuvia yhtä paljon kuin minä, Tumbrl-sivulleni pääsee Field of Poppies -blogini sivulpalkissa olevasta härpäkkeestä.
Nähdään FOP:n puolella ;O)
19.11.2009
6.11.2009
5.11.2009
This Is War
Kaikki 30 Seconds To Mars -fanit (minä etunenässä..) huomio. 30STM uusi levyhän ilmestyy 8.12.2009.
Kuin varkain ensimmäinen sinkku onkin julkaistu vähän salakavalasti Dragon Age:Origins pelin uudella trailerilla, siinä This Is War-kappaletta voi kuunnella yli 2 minuutin ajan ;O)
Uutta levyä odottaville esimaistiaisia tästä linkistä, joka ohjautuu siis pelin traileriin.

| Toiminnot: |
4.11.2009
Liput plakkarissa ;O)
Minulla ei ole tänään mitään uutisia jaettavaksi. Väijyin Finnkinon sivuilta New Moon lippuja vartin ja tattadaa! liput on plakkarissa eli ensi-iltaan mennään. 20.11. to-pe välisenä yönä tämä tyttö tapittaa sitten Jacobia suu auki niiden kiljuvien teinien kanssa. Arrrrggghhhhh.....
| Toiminnot: |
Tagit
twilight-saaga
3.11.2009
Prince of Persia:Sands of Time
Vihdoinkin uutta materiaalia Jake Gyllenhaalin tähdittämästä Prince of Persia:Sands of Time-elokuvasta, trailerin muodossa!
Leffan tekijäkaarti on erikoinen sekoitus sillä tuottaja on Jerry Bruckheimer mutta ohjaaja Mike Newell. Kyseessä on Gyllenhaalin ensimmäinen todellinen toimintaleffan päärooli (en laske Jarheadia varsinaiseksi rämistelyleffaksi) joten odotan suoritusta innolla, trailerin perusteella Gyllis hoitaa homman kotiin komeasti. Muissa rooleissa nähdään Gemma Arterton, Ben Kingsley ja Alfred Molina.
Prince of Persia: The Sands of Time in HD
Trailer Park | MySpace Video

elokuva-trailerit,
jake gyllenhaal
2.11.2009
Vanity Fair ja Robert Pattinson
Huoooh kuinka kauniita sitä taas ollaankaan... Vanity Fair on tunnettu täydellisistä kuvistaan ja kun aiheena on vielä Robert Pattinson niin jälki on vakuuttavaa..
Pattinson puhuu haastattelussa avoimesti "suhteestaan" Kristen Stewartiin, siitä miten epävarma hän on nähdessään paparazzeja ja kuinka rankka viime vuosi on hänelle ollut.
Voit lukea haastattelun täältä.
Pattinson puhuu haastattelussa avoimesti "suhteestaan" Kristen Stewartiin, siitä miten epävarma hän on nähdessään paparazzeja ja kuinka rankka viime vuosi on hänelle ollut.
Voit lukea haastattelun täältä.
| Toiminnot: |
Tagit
twilight-saaga
Julkkikset Halloweenin vietossa..
Vielä hetki Halloweenin parissa sillä Hollywoodissa juhla on tärkeä näyttäytymispaikka julkkiksille..
Twilight-näyttelijät Kellan Lutz ja Ashley Greene poseeraavat Robinina ja riikinkukkona (??).
True Bloodin Sam Trammell poseeraa vähintäänkin arveluttavassa asussa, viikinki-velho??
Zachary Quinto on täysin tunnistamaton tässä mainiossa luuranko-asussa. ZQ osallistui valokuvaaja Tyler Shieldsin (joka teki ZQ:sta mm. SEN maitovideon) Halloween-bileissä, joka pullisteli julkkiksia. ZQ joutui mm. karkkisotaan...
Gwen Stefanin ja Gavin Rossdalen lapset Kingston ja Zuma pukeutuivat ihaniin dinosaurus-asuihin!
Christina Aguilera poikansa Maxin kanssa somistautui luurangoiksi.
..
Mickey Rourke on myös vetänyt kunnon kostyymin päälleen, tosin mies näyttää tarpeeksi pelottavalta ilman maskiakin joten.. Rourke selitti olevansa Jokeri?
Tunnistaisitko muotisuunnittelija Michael Korsin (Muodin Huipulle) tästä kuvasta???
Buffy-tähdet Allison Hannigan ja Alex Dennisof viettivät perhe-Halloweenia kenguruina. Mikä onkaan parempi tapa raahata juhla-aikaan lastaan ympäriinsä, loistavaa ;O)
Minä en ymmärrä sitä että Halloweenina naiset pukeutuvat söpösti, se on muka-Halloweenia ja vain tekosyy pukeutua hutsahtavasti. Case in pointi: Mariah Carey. Aviomies Nick Cannon ei myöskään vakuuta..
Harry Potter-elokuvien Rupert Grint näyttäytyi Kellopeli Appelsiinin hengessä..

julkkikset,
Zachary Quinto
30.10.2009
Perjantain palat
Jos ette seuraa Bones -sarjaa niin olette missanneet loistavan sarjan. Yksi lisäsyy katsoa sarjaa on Zooey Deschanelin vierailu sarjassa. Zooeyn sisko Emily Deschanelhan näyttelee tv-sarjassa pääosaa, yhdessä David Boreanazin kanssa. Nyt siskokset ovat ensi kertaa yhdessä!
ZQ bongattiin ulkoiluttamassa Noah-koiraansa, kantaen mukanaan uusia tennareita (ihan kuin herralla ei olisi niitä jo tarpeeksi) Sama tyyli pitää, raitapaitaa ja pipoa löytyy tämän herran päältä aina!
Oma henk.koht. tyyli-ihanteeni, Sienna Millerkin on koiraihmisiä. Ja hahhaa, täältäkin löytyy raitaphupparia päältä joten pitäisikö lähteä shoppaamaan?
Paris Hilton ulkoilutti korujaan kaikkien koiriensa sijaan kurpitsa-maalla. Tietääkö neiti mitä noilla tehdään?
Romantiikka-rintamaltakin kuuluu ihania uutisia. ILMEISESTI Taylor Swift ja Twilightin Taylor Lautner deittailevat, ainakin jenkkityyliin. Pari on jo pariin otteeseen bongattu yhdessä iltaa viettämässä. Tämä pari on niin syötävän suloinen, Swift on aidosti lahjakas laulaja ja ns. kiltin tytön maineessa ja Taylor Lautnerista nyt ei voi pahaa sanaa sanoa. Tässä olisi ihana pari ;O)

29.10.2009
Päivän palat.
Charlize Theron bongattiin pitkäaikaisen poikaystävänsä, näyttelijä Stuart Townsendin kainalosta LA Lakersin pelissä tiistainan. Pari näyttää edelleen äärettömän rakastuneelta, ja mikäs siinä, irlantilainen komistus on pysynyt Theronin rinnalla huolimatta siitä että Theron on Townsendia menestyksekkäämpi urallaan. Yleensähän miehen ego ei moista kestä kuten moni julkkispari on meille osoittanut.
Jake Gyllenhaal kuristaa hellästi Elmoa. Tämä promokuva mainostaa Sesame Streetin tulevaa jaksoa jossa Gyllenhaal esiintyy. Sesame Street juhlistaa 40-vuotista taivaltaan ja uuden kauden aikana nähdäänkin liuta vierailevia tähtiä ohjelmassa kuten Ricky Gervais, Christina Applegate, Matthew Fox, Hugh Jackman ja Cameron Diaz sekä Eva Longoria.
Gyllenhaal esiintyy 12-osaisessa Shalom Sesame osiossa, missä lapsille opetetaan asioita juutalaisesta kulttuurista.
Hollywoodista kuuluu kummia. Liuta näyttelijöitä on joutunut viime aikoina murtovarkauden uhriksi. Uusin kohde oli Megan Foxin ja Brian Austin Greenin koti. Varkauksien kohteeksi ovat joutuneet myös Ashley Tisdale, Paris Hilton, Lindsay Lohan, Orlando Bloom ja The Hillsin Audrina Partridge.
Minä luulin että julkkiksilla olisi melkoiset hälytysjärjestelmät kodeissaan mutta ilmeisesti luulo oli väärä...

jake gyllenhaal,
julkkikset
28.10.2009
13th Annual Hollywood Awards
Loppuvuodesta erilaiset palkintogaalat rupeavat valtaamaan uutistilaa. Punainen matto onkin hyvä tapa bongata tähtien uusimmat juhlatyylit.
13th Annual Hollywood Awards Gala pidettiin maanantantaina ja paikalla oli liuta tuttuja naamoja.
ZQ ei petä koskaan, tukka hyvin kaikki hyvin on miehen motto ;O) Herra näyttää syötävältä..
ZQ palkittiin The Hollywood Spotlight palkinnolla, yay!!
Lisäksi Quinto vastaanotti palkinnon Star Trekin puolesta, joka voitti Hollywood Movie of The Year-palkinnon.
Hillary Swank esittelee treenattua kroppaansa, tätä asua ei ihan jokainen voi pitää.. Vieressä lievästi juuri heränneen oloinen suosikki-skottini Ewan McGregor.
Zooey Deschanel hurmasi vaaleanpunaisissaan...
The Hangover -tähti Bradley Cooperin siniset silmät loistavat kilometrin päähän..Sandra Bullockin asu on hyvinkin rohkea, jotain johon en ole naisen päällä ennen tyylillisesti nähnyt? Olenko väärässä?
Mikä siinä on että joka kerta kun näen Kate Beckinsalen hän näyttää entistä muovisemmalta?? Kuvassa yhdessä ohjaaja-miehensä Len Wisemanin kanssa.
Diane Kruger näytti luonnollisen kauniilta, mutta missä oli Krugerin ihana mies, Joshua Jackson?
Julianne Mooren asuvalinta ei osunut mielestäni aivan nappiin, mekko on jostain syystä kamala...
13th Annual Hollywood Awards Gala pidettiin maanantantaina ja paikalla oli liuta tuttuja naamoja.
ZQ ei petä koskaan, tukka hyvin kaikki hyvin on miehen motto ;O) Herra näyttää syötävältä..
ZQ palkittiin The Hollywood Spotlight palkinnolla, yay!!
Lisäksi Quinto vastaanotti palkinnon Star Trekin puolesta, joka voitti Hollywood Movie of The Year-palkinnon.
Hillary Swank esittelee treenattua kroppaansa, tätä asua ei ihan jokainen voi pitää.. Vieressä lievästi juuri heränneen oloinen suosikki-skottini Ewan McGregor.
Zooey Deschanel hurmasi vaaleanpunaisissaan...
Mikä siinä on että joka kerta kun näen Kate Beckinsalen hän näyttää entistä muovisemmalta?? Kuvassa yhdessä ohjaaja-miehensä Len Wisemanin kanssa.
Diane Kruger näytti luonnollisen kauniilta, mutta missä oli Krugerin ihana mies, Joshua Jackson?
Julianne Mooren asuvalinta ei osunut mielestäni aivan nappiin, mekko on jostain syystä kamala...
| Toiminnot: |
Tagit
julkkikset,
Zachary Quinto
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)